Puettu voimalla korkeudesta

31.5.2020 

   ”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat.” (Apt.2:1-2.)

   Luukas ei kuvaile suoraan Pyhää Henkeä, vaan hän käyttää vertauksia, ilmoittaakseen miten Pyhän Hengen läsnäolo tuli havaittavaksi. Hän ei puhu tuulenpuuskasta, vaan jostakin joka muistutti sellaista. Erikoista on myös se että tuo tuulenpuuskan tapainen täytti sen huoneen, missä opetuslapset olivat.

   Pyhän Hengen tuloon liittyi myös jotakin sellaista, joka voitiin nähdä. ”He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat heidän itse kunkin päälle.” Näköhavaintoon liittyy vertaus. Ei ollut kysymys varsinaisesti tulesta, vaan jostakin, joka muistutti tulisia kieliä. Tuli ja Jumalan ilmestymiset liittyvät läheisesti yhteen. Kuningas Salomon vihkiessä Jerusalemin temppelin Jumala oli lähettänyt tulen taivaasta ja täyttänyt temppelin kirkkaudellaan.”(2.Aik.7:1-3)

   Jeesuksen Luukkaan evankeliumissa antama lupaus täyttyi:” Ja minä lähetän teille sen, minkä minun isäni on luvannut. Pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta.”(Luuk.24:49)

   Juutalaisille helluntai oli myös lain antamisen muistopäivä. Siinainvuorella Jumala oli vahvistanut Vanhan testamentin lain antamalla tulen laskeutua taivaasta, (2.Moos.19:16-18) mutta kansan ryhdyttyä palvomaan kultaista vasikkaa kolmetuhatta ihmistä oli menettänyt henkensä.(2.Moos.32:26-28)

   Helluntaina Jumala vahvisti Pyhän Hengen tehtävän lähettämällä tulen taivaasta ja kolmetuhatta ihmistä tuli uskoon.(Apt.2:41) Siinainvuorella tuli laskeutui yhteen paikkaan, mutta helluntaina tuli laskeutui monien uskovien päälle kuvaten sitä, että Jumalan voima on nyt kaikkien häneen uskovien ulottuvilla.

   Uskovat alkoivat puhua vierailla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.(Apt.2:4-11) Syntynyt ääni oli riittävän voimakas herättääkseen kaupunkiin eri maista kokoontuneiden, hajaannuksessa elävien juutalaisten huomion, kun he kuulivat omaa kieltänsä puhuttavan. He huomasivat myös Pyhän Hengen näkyvän läsnäolon ja voiman.

   Paavali sanoo ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä: ” Siksi teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano:” Jeesus on kirottu”. Kukaan ei myöskään voi sanoa:” Jeesus on Herra”, muuten kuin Pyhässä Hengessä.(1.Kor.12:3)

   ”Armolahjoja on erilaisia, mutta Henki on sama. Voimavaikutuksia on erilaisia, mutta Jumala, joka kaiken kaikissa vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin yhteiseksi hyödyksi. Niinpä toinen saa Hengen kautta viisauden sanat, toinen saman Hengen vaikutuksesta tiedon sanat, toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas parantamisen armolahjat samassa Hengessä, toinen saa lahjan tehdä voimallisia tekoja, toinen profetoimisen lahjan, toinen henkien erottamisen lahjan, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. Kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin erikseen niin kuin tahtoo.(1.Kor.12:4-11)

   Jumala antaa lahjoja, ohjaa niiden käyttämistä ja vahvistaa uskovia niiden käytössä. Lahjat, palvelupaikat ja toimintamuodot vaihtelevat, mutta niiden tarkoitus on aina rakentaa Kristuksen ruumista eli seurakuntaa. Jumala on valmistanut jokaiselle uskovalle oman paikan seurakuntaruumiissa. Vaikka omat lahjat ja palvelutehtävät olisivat osittain samoja kuin jollakulla toisella, jokaisella uskovalla on erityinen Jumalan antama tehtävä. Matkassa Jeesuksen seuraajana on mielenkiintoista löytää omat lahjat ja opetella käyttämään niitä Jumalan ja seurakunnan palvelemiseksi. Hengellisten lahjojen lisäksi meillä kaikilla on myös paljon muitakin lahjoja joita voimme käyttää seurakunnan rakennukseksi.

   Paavali jatkaa vielä: (1.Kor.12:27-31) Kertomalla miten jokainen on osaltaan tärkeä osa Kristuksen ruumista eli seurakuntaa.

   Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään. Jumala asetti seurakuntaan ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja kolmanneksi jotkut opettajiksi. Sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa, avustaa, johtaa, puhua eri kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Eiväthän kaikki ole profeettoja? Eivätkä kaikki ole opettajia? Eivät kai kaikki tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eivätkä kaikki selitä kieliä? Tavoitelkaa innokkaasti parhaimpia armolahjoja. Ja vielä minä osoitan teille verrattoman tien.

   Paavali puolustaa lahjojen moninaisuutta ja kehottaa hyväksymään kaikki lahjat tasa-arvoisina. Kukaan ei saa tuntea ylemmyyttä omasta lahjastaan, vaan sitä on tarkoitus käyttää auliisti muiden palvelemiseen. Usein enemmän esillä olevat lahjat, kuten puhumisen ja opettamisen lahja, ovat arvostetumpia kuin taka-alalla käytettävät lahjat, kuten auttaminen ja palveleminen. Toisten panosta ei saa vähätellä, vaikka se tuntuisi kuinka vaatimattomalta tahansa. Emme saisi myöskään olla tyytymättömiä Jumalan meille antamaan lahjaan tai kadehtia niitä, joilla vaikuttaa olevan enemmän lahjoja. Jokaisen lahjaa, myös omaansa, on pidettävä arvokkaana, niin kuin Jumalakin pitää. Jos ei tiedä omaa lahjaansa, sen voi löytää esittämällä itselleen kysymyksen: ” Mitä minä voin tehdä toisten hyväksi, tai seurakunnan hyväksi.”

   Miten suhtaudut, kun joku toinen saa kunnioitusta? Entä kun lähimmäinen kärsii? Joskus näyttää siltä kuin meissä toimisi vain arvostelun armolahja. Meitä kehotetaan iloitsemaan iloitsevien kanssa ja kärsimään kärsivien kanssa.(Room.12:15) Liian usein olemme kuitenkin kateellisia niille, jotka iloitsevat, ja välinpitämättömiä niitä kohtaan, joilla on vaikeaa. Olemme maailmassa yhdessä. Meidät on kutsuttu olemaan mukana toisten elämässä eikä harjoittamaan uskoa vain itseksemme.

   Paavalin mukaan hengellisten lahjojen käytössä on rakkaus erityisen tärkeää. (1.Kor. 13:1-13) ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulla ei olisi rakkautta olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni muiden ruokkimiseksi ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi mutta minulla ei olisi rakkautta, en siitä mitään hyötyisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.

   Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä. Mutta profetoiminen katoaa, kielillä puhuminen lakkaa ja tieto katoaa. Tietämisemme on näet vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se mikä on vajavaista.

   Kun olin lapsi, puhuin kuin lapsi. Minulla oli lapsen mieli, ja ajattelin kuin lapsi. Tultuani mieheksi hylkäsin sen, mikä oli lapsenomaista. Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 

   ”Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh.13:34)

   Toisten ihmisten rakastaminen ei ollut uusi käsky, (3.Moos.19:18) mutta oli vallankumouksellista käskeä rakastaa toisia samanlaisella rakkaudella kuin Jeesus rakasti kaikkia. Hän osoitti uhrautuvaa rakkautta, joka on lähtökohta osoittaessa rakkautta muille. Tälläinen rakkaus vetää ihmisiä Jeesuksen luo ja vahvistaa uskovia ja heidän välistä yhteyttään. Jeesus oli elävä esimerkki Jumalan rakkaudesta, ja samoin me voimme olla sellaisia Jeesuksen rakkaudesta.

   Jeesus sanoo että meidät tunnistetaan hänen opetuslapsikseen siitä, että rakastamme toisiamme niin kuin hän rakasti meitä. Näkevätkö ihmiset seurakunnissa turhanpäiväistä kinastelua, kateutta ja nurkkakuntaisuutta vai keskinäistä rakkautta, josta he tunnistavat meidät Jeesuksen opetuslapsiksi? Rakkaus on paljon muutakin kuin lämpimiä tunteita. Se on asenne, joka tulee esiin tekojen kautta. Rakastaminen Jeesuksen tavalla on sitä, että autamme silloinkin, kun siitä on meille vaivaa, annamme, kun se on vaikeaa, pidämme enemmän huolta muiden hyvinvoinnista kuin omastamme ja kestämme toisten loukkaukset nurisematta ja vastaan panematta. Tällaista rakkautta ei ole helppo osoittaa. Juuri siksi ihmiset huomaavat sen ja käsittävät, että siihen saatu voima on peräisin yliluonnollisesta lähteestä.

   Meillä on seurakunnassa moninaisia armolahjoja, muiden lahjojen lisäksi, ja me helluntailaiset olemme tunnettuja näistä. Onko rakkaus keskellämme todella semmoista, kuin Raamattu opettaa rakkauden parhaimmillaan olevan vai tukahduttaako ”arvostelun armolahjan” muuttuminen tuomitsemisen armolahjaksi sen, etteivät veljet ja sisaret uskalla käyttää niitä?

Sami Holappa